Ja ajatukseni leijailevat palmupuusta hevoseen. Kuinka saada hevonen suomaan meille anteliaisuutensa?

En voi olla muistelematta mestari Nuno Oliveiraa, 1900-luvun suurinta ratsastajaa.(2)

 

Oliveira suuntautui ratsastuksen taiteeseen(3)hyvin nuorena. Hän oli kuitenkin tutustunut kaikkiin

ratsastuslajeihin, ja säilytti aina kiinnostuksensa niiden harrastajia kohtaan. Muistan hänen kohtaamisensa

esteratsastusmestari Nelson Pessoan, kouluratsastusmestari Klimken, härkätaisteluareenoilla loistaneen

Conchita Cintrónin(4) ja monien muiden kanssa. Esimerkiksi kuuluisa Nuncio(5) saapui iltaisin maneesiin ja toi

näytille useita hevosia, jotta mestari Oliveira auttaisi häntä ratkomaan erilaisia haasteita. Muistan myös

ylhäisen portugalilaisen rouvan, joka harrasti ajometsästystä naistensatulassa.

 

Ilta suuren mestarin kuunteluoppilaana(6)

 

”Vain rationaaliset ja lempeät menetelmät, joihin ei sisälly mitään brutaalia, mahdollistavat hevosen

kuuliaisuuden ja tasapainon saavuttamisen.”

​

”Koulutuksen alusta lähtien meidän tulee huolehtia eteenpäin suuntautuvan liikkeen välittömyydestä.”

 

”Paikoillaan ja hitaammissa askellajeissa aikaansaatu keveys katoaa nopeammissa askellajeissa.”

 

”Ratsastajan tulee tähdätä sen notkeuden palauttamiseen ratsuhevoselle, joka sillä on vapaana liikkuessaan.”

​

Istunnasta

 

Mestari Oliveiran suosituksia:

​

RINTAKEHÄ: rento ja ylöspäin venytetty

​

ISTUNTA: joustava ja hevoseen sulautuva, sijoittuen satulan etuosaan

​

POHKEET: pysyvät alhaalla ja lähellä hevosta, takertumatta.

​

− Pohjetta käytetään lempeästi, ei potkimista. Kaikki jäykkyys pohkeissa aikaansaa jäykkyyttä hevosessa.

− Kannus on pohkeen vakuuttavin ilmaisumuoto.

− Ratsastaminen kannusten ”kanssa” niitä kuitenkaan käyttämättä.

− Reisi ei nouse pohjetta käytettäessä.

− Kyynärpäät pysyvät kiinni vartalossa jäykistymättä, eivätkä koskaan mene kehon takapuolelle.

− Kädet yhdessä

− ”Avoin” istunta, joka mahdollistaa ratsastajalle tasapainon ja keveyden häiritsemättä

lainkaan hevosta.

 

De la Guérinièren tunnettu saksalainen oppilas Steinbrecht määritteli tämän istunnan hienovaraiseksi

avuksi, joka edellyttää erinomaista tasapainoa, sillä ratsastaja voi tukeutua vain pakaroihinsa ja

jalustimiinsa.

​

Mestari Oliveiran hätkähdyttävän vaivaton eleganssi ratsailla heijastuu nopeasti myös hevoseen. Kaukana

ei ole mielikuva taiturillisimmista ratsastavista härkätaistelijoista, jotka koristeellisissa Marialva-tyylisissä

asuissaan herättävät eloon Parrocelin kaiverrukset.

​

”Ensimmäisestä satulavyön kiristyksestä lähtien koulutus etenee jatkuvassa impulssissa.”

”Haluan, että hevosillani on tulta jaloissa”, sanoi hän usein.

 

De la Guérinièren tapaan hän piti ravia keskeisenä askellajina.

 

”Iso voltti ratsastettuna ilman käsien tai pohkeiden tuntumaa on se, joka rauhoittaa

hermostuneen nuoren hevosen tai kiirehtivän hevosen. Kulmat auttavat löytämään

kadenssin.”

 

Koulutuksen alusta alkaen mestari Oliveira harjoitti käsillä ja pohkeilla myötäämistä eteenpäin

suuntautuvassa liikkeessä. Keskenään vastakkaisten apujen välttäminen(7) ja ympyräurilla taipumisen

aikaansaama askellajien säännöllisyys rauhoittaa ja tahdittaa hevosta sitä rikkomatta. Hevonen tottuu

kantamaan ratsastajaa täydellisen rentoutuneena, mikä johtaa aikanaan siihen, että hevosta voisi ohjata

pelkällä langalla.

 

”Kaikkien maailman ratsastajien, mukaan lukien minun itseni, kaikki avut ovat aina liian

voimakkaita.”

​

Näiden periaatteiden hienostunut soveltaminen edellyttää ratsastajalta oikeaoppista ja valtavan joustavaa

istuntaa sekä erinomaista tasapainoa, koska eteenpäin kiirehtivää hevosta ei jarruteta puolipidätteillä tai

pidätteillä, jotka tuhoaisivat impulssin.

​

Avotaivutus ja muut sivuttaisliikkeet maneesin koko geometriaa hyödyntäen, tiheät siirtymät askellajien

välillä sekä temponvaihtelut askellajien sisällä kuuluvat Nuno Oliveiran ratsastuksen keskeisiin

tunnusmerkkeihin. Nämä harjoitukset toteutettuina hienovaraisin avuin, ilman minkäänlaista

voimankäyttöä hevosta kohtaan, saavat koko hevosen – ja erityisesti sen selän – notkeaksi.

​

Näiden harjoitusten aikaansaama lonkkien asento ja ketteryys luo pohjan loisteliaille volteille, joita

pienennetään edelleen aina piruettiin saakka. Tällainen asteittainen eteneminen klassisia menetelmiä

soveltaen mahdollistaa aikanaan myös korkean koulun liikkeet.

​

Nuno Oliveiran lähestymistavassa on jäänteitä hänen Baucher-kaudeltaan, jonka aikana hän koulutti

sinänsä onnistuneesti monia hevosia. Koska hän ei kuitenkaan koskaan ollut täysin tyytyväinen näin

aikaansaatuihin tuloksiin, hän etääntyi vähitellen Baucherin menetelmistä.

​

Baucherilta saatuihin vaikutteisiin voitaneen lukea:

​

− Keskenään vastakkaisten käsi- ja pohjeapujen täydellinen välttäminen(8)

− Lonkkien notkistaminen maasta käsin avotaivutuksen asennossa (kuitenkin siten, että hevosta

aktivoidaan liikkumaan eteenpäin kouluttajan ympärillä)

− Joitakin taivutuksia maasta käsin hevosille, joiden suu on hyvin jännittynyt

− Kannuksiin toteuttaminen asteittain, mutta ei koskaan rissoilla varustettuja kannuksia (kyse on

sentään nuorista hevosista)

− Joillekin hyvin jäykille ja epätasapainoisille hevosille: kokoamista Baucherin tapaan

− Samoille hevosille: hienovaraisesti nk. yhdistettyä apua (l’effet d’ensemble), joka auttaa hevosta

muuttumaan säännöllisemmäksi ja kehittää sen pysähdyksiä.

− Käsillä keinuttaminen etuosan korjailemiseksi.

​

On kuitenkin syytä täsmentää, että Nuno Oliveira sovelsi kokoamista ja nk. yhdistettyä apua vain hevosiin,

joilla oli siihen valmiudet aiemmilla harjoituksilla aikaansaadun notkeuden ja impulssin johdosta.

​

Yllä mainituissa harjoitteissa on kyse sellaisista Baucherin menetelmistä, joiden lisäarvo on kiistaton ja

joiden soveltaminen ei sotinut hänen näkemystään vastaan.

​

Ennen kaikkea hänen ratsastusfilosofiansa kuitenkin pohjautui 1700-luvun klassiseen ranskalaiseen

ratsastusperinteeseen(9). Tämä perinne on edelleen elinvoimainen osana Portugalin uniikkia ratsastavaa

härkätaisteluperinnettä, johon hänellä oli aina enemmän tai vähemmän kytköksiä.

​

Hänen kehittämänsä uudistukset liittyvät ennen kaikkea apujen taloudellisuuteen sekä siihen, kuinka

huomattavan pelkistettyä hänen ratsastuksensa oli verrattuna yllä mainittuihin kahteen aiempaan

perinteeseen(10).  Sivuttaisliikkeiden runsas hyödyntäminen yhdistettynä verrattoman joustavaan istuntaan

johti sellaisen mittakaavan keveyteen, että La Guérinièren suosittelemien puolipidätteiden ja pidätteiden

käyttöä oli mahdollista minimoida.

​

Mestari Oliveiran lähestymistavalla on taipumus ennen pitkää johtaa hevosen notkeuteen ilman tarvetta

turvautua pilareiden käyttöön, paikoillaan työskentelyyn tai – tietenkään! – hevosen puristamiseen käde

ja pohkeen väliin (joka kuuluu nykypäivän ”kouluratsastuksen” tunnusmerkkeihin sillä verukkeella, että

hevoset ovat niin jännittyneitä ja täynnä virtaa).

​

Oliveiran lähestymistapa sopii kaiken tyyppisille hevosille kehittäen niiden tasapainoa ja askellajeja.

Hevosen koulutus käynnistyy La Guérinièren kuvaaman koulutusskaalan alkupäästä ja etenee koulutuksen

loppuun saakka johdonmukaisesti eteenpäin suuntautuvan liikkeen pohjalta. Tämän menettelytavan avulla

vältetään myös ne vaikeudet, joihin ehdottomien ”baucheristien” tie usein tyssää. Tämä lähestymistapa

aikaansaa ensimmäisistä koulutuskerroista lähtien rentoja ja tyyniä hevosia, joista alta aikayksikön jalostuu

loisteliaampia ja iloisempia kuin kukaan olisi osannut kuvitella.

​

​

​

​

​

​

​

 

 

 

 

                                                                                       

                                                                                                                                 Photo:Francine Halkin

                                                                                     

                                                                                 ”Kouluttakaa hevosenne ja rakastakaa sitä.

                                                                               Hevonen palauttaa tämän teille takaisin moninkertaisesti.”

​​​​

1 Alkuperäinen artikkeli ”Il n’y a pas d’arbre sans racines” julkaistiin Belgian lusitanohevoskasvattajien yhdistyksen
julkaisemassa ABEL – lehdessä syyskuussa 2013 (nr. 72). Ranskan kielestä kääntänyt: Mirjami Kajander-Saarikoski.
2 Kääntäjän suomalaisia lukijoita varten lyhentämä lause. Alkuperäistekstissä todetaan lisäksi sivuhuomautuksena,
että ilman Oliveiraa Belgian lusitanoyhdistystä ei olisi koskaan perustettu.
3 Kääntäjän huomautus: Ranskankielinen termi ”Art equeste” olisi vaihtoehtoisesti käännettävissä myös ”klassiseksi
ratsastukseksi”
.4 Kääntäjän huomautus: Conchita Cintrón oli kuuluisa naispuolinen ratsastava härkätaistelija.
5 Kääntäjän huomautus: Nuncio oli kuuluisa ratsastava härkätaistelija.
6 Kääntäjän huomautus: Kaikki tässä artikkelissa käytetyt sitaatit ovat lainauksia Nuno Oliveiran puheista ja
kirjoituksista.
7 Kääntäjän huomautus: Tällä viitataan ”Käsi ilman pohjetta, pohje ilman kättä” -periaatteeseen

8 Kääntäjän huomautus: Tällä viitataan ”Käsi ilman pohjetta, pohje ilman kättä” -periaatteeseen.

9 Kääntäjän huomautus: Klassinen ranskalainen ratsastusperinne eli kukoistuskauttaan Versaillesin hovissa ennen
Ranskan vallankumousta.
10 Kääntäjän huomautus: Kirjoittaja viittaa yhtäältä Versaillesin ja toisaalta Baucherin perinteisiin.