Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kokemuksia intensiivikursseilta


 

Matkani Soilen opissa alkoi maaliskuussa 2011, jolloin osallistuin ensimmäiselle viikonloppukurssille. En tiennyt entuudestaan mitään Soilesta enkä klassisteta ratsastuksesta. 

Puhumattakaan tietoisesta ratsastuksesta. Olin jo pitkään etsinyt ”jotain erillaista” ratsastuksessa ja eräänä päivänä törmäsin internetin ihmeellisessä maailmassa Soilen kotisivuihin. Tiesin heti että ”tässä se on”. Ilmoittauduin kurssille ja pahmahdin paikalle 4 vuotiaan ravurini kanssa, jolla ei oltu tehty muuta kuin ratsastettu maastossa. Jäin heti ”koukkuun” ja tällä tiellä ollaan edelleen :-). Ensimmäisinä vuosina osallistuin noin 3-4 kurssille vuodessa, jotka toki olivat erittäin opettavaisia ja antoisia, mutta suuria muutoksia alkoi tapahtumaan vasta sen jälkeen kun Soile alkoi pitämään intensiivikursseja. Tämä johtui varmasti siitä, että aloitimme hevosten koulutuksen ikään kuin alusta, ja saimme syvemmän ymmärryksen siitä miten se aloitetaan ja miksi. Varsinkin minulle ja ravurilleni on ollut erittäin arvokasta oppia miten työskennellään ja vahvistetaan hevonen maastakäsin. En usko että olisin tässä vaiheessa ratsastusta, missä nyt olen, ellen olisi oppinut maastatyöskentelyä.
Tuo kokonaiskuva ratsastuksesta ja hevosen kouluttamisesta, joka on pikkuhiljaa rakentunut kurssien avulla, onkin erittäin tärkeä oppi jonkaolen saanut intensiivikursseilta. Kaikki pienet palaset ovat yksi toisensa jälkeen loksahdelleet paikoillleen ja sitä on huomannut kuinka kaikki nitoutuu yhdeksi kokonaisuudeksi. Ratsastus ja maastatyöskentely on ihan mielettömän mielenkiintoista!

Ensimmäisellä intensiivikurssillani teemana oli juoksutus, seuraavassa aloitettiin maastatyöskentely ja siitä ollaan pikkuhiljaa siirrytty vaativampaan maastatyöskentelyyn ja ratsastukseen. Se, että kursseilla ollaan kolmen päivän aikana hyvin intensiivisesti jonkin teeman äärellä on erittäin antoisaa. On teoriaa, näkee Soilen työskentelyä, saa itse työskennellä ja näkee myös muiden työskentelyä, heidän haasteitaan ja ratkaisut niille. Kursseilla keretään myös hieman perehtymään erillaisiin tietoisuuden harjoituksiin ja siihen miten itse asiassa kaikki lähteekin ratsastajasta itsestään. Tämä on ollut erittäin arvokas oppi. Intensiivikursseilla on myös tutustunut muihin oppilaisiin aivan eri tavalla kuin aijemmin.


Meillä onkin pikkuhiljaa muodostunut mukava pieni yhteisö :-).
En voi muuta kuin lämpimästi suositella intensiivikursseja kaikille ja kaiken tasoisille!

Seuraavaa kurssia odotellessa

Aurora

 


 

Lappeenrannan intensiivikurssi

Vuonna 2010 myö ostettii yhteine hevone ”vähä vahingossa” ja sen
myötä tutustuttii Soileenki, yhtä vahingossa..

Vuodesta 2011 alkaen ollaa käyty Soilen kursseilla säännöllisen
epäsäännöllisesti. Tunti sillo, toine tällö, välissä puolikii vuotta. Kipinä jäi
ekasta kerrasta. Tälleeki voi joku opettaa, rauhaksee juttelee ja neuvoo, eikä huuda!Ei suoriteta hiki pääss
ä tehtäviä läpi, saatetaan mennä vaikka koko tunti käynnissä.  Meille molemmille uus kokemus. Soilen avulla alotettii aikamoine matka ratsastuksen saloihi.
Matka on ollu tähä asti hieno ja se on iha keske!

Täl hetkel meil on uus hevone, jonka kans ollaa osallistuttu myös kahelle intensiivikurssille. Ne olikii iha erilaisia kursseja mihi oltii totuttu. Täyttä

asiaa pakattuna perjantai- ja sunnuntai-iltojen välii. Pienellä porukalla, kaikki tuttuja toisillee. Kursseilla käytii läpi teoriaa, keskusteltii, kyseltii ja

saatii vastauksia, opeteltii keskittymää, ja työskenneltiihä myö tietysti hevostenkii kanssa pari kertaa päivässä (sitkeesti ulkona sateessa, paisteessa, tuulessa, polttiaisten seassa..).

Ja mihi täs ylipäätää tähätää? No, rento hevone, joka mielellää tekee pyydettyjä asioita ja rento ihmine, joka tietää mitä ja mite pyytää ja muistaa viel kiittää. Ja nää kaks ku pelaa hyvi yhtee, ni se on kaunista kateltavaa se, helpon näköstä ja eleetöntä. Tavote on asetettu..

Mite avartavaa olikaa tajuta, kui paljo oma asenne vaikuttaa oikeestaa iha kaikkee. Et lähteeks sitä positiivisesti vai negatiivisesti hommii mukaa. Pitääks jonkuu jutun onnistuu heti täydellisesti, vai riittäskö, et menee alkuu ees vähä oikei.

Myö eletää tosi suorituskeskeisessä maailmassa, töissä ja vapaalla. Näitte kurssien myötä on omasta työskentelystä hevosen kanssa jääny suorittamisen paineet kyllä vähemmälle. Onha niitä viel, mut vähemmi. Pienet onnistumiset lämmittää mieltä. Niiku vaik kolme hyvää väistöaskelta, ni  on iha et jes, mitä niistä kahestakymmenestä epäonnistuneesta. Vaatii ”iha pikkuse” ajatustyötä, et pääsee yli
turhautumisesta, kiukusta, siitä suorittamisesta. Et hiulaan täs vaik maailman tappii, mut nyt sen asian on onnistuttava. Eikä se mitä onnistu, kylhä sen tietää.


Palataa viel siihe keskittymisee, mitä intensiivikursseilla myös opeteltii. M
ite sitä vois keskittyy nii hyvi, olla läsnä tässä ja nyt, ja antaa ympäristön häiriötekijöitte vaa olla omis oloissaa. Kui äkkii se mieli lähteekää vaeltamaa! Ja hevone kans.. Pitää tehä koko ajan töitä, kuulostella miltä miusta tuntuu, miltä hevone tuntuu ja olla kaiken tään lisäks rentona. Ei oo ainakaa meil helppoo; hevone on ku tutka ympäristöö nähe ja jännittyy herkästi ja kuskit samanmoisia. Ei siis oo häiriötekijöistä pula..

Mutta, myö ku tiedostetaa tää asia, ni sillä omalla rauhottumisella saa jo paljo aikaseks.  Ja sit voi mielessää aatella sen, mitä Soilekii ain välil sanoo: ”Ei hullumpaa!”.

Seuraavaa intensiivikurssia oottaen,

Anna ja Hanne

 


 

Intensiivikurssin merkitys meille osallistuneilla 

Kolme eri ikäistä, erilaisen hevoskokemuksen omaavaa naista istuuntuvat pöydän ympärille pohtiakseen kulunutta vuotta. Takana on tiivis viikonloppu intensiivikurssilla Tammisaaressa. Kurssi oli tälle porukalle neljäs vuoden sisällä. Tunnelma pöydän ympärillä oli yhtäaikaa innostunut ja haikea, tyyni ja mietteliäs. Meillä oli vielä yksi tehtävä ennenkuin erkanisimme hevosinemme omille suunnillemme.Katsoimme toisiamme ja kysyimme ääneen sen mitä olimme kukin tahoillamme pohtineet. Mikä on ollut näiden kurssien merkitys meille?

 

OPETTAJA ILMESTYY KUN OPPILAS ON VALMIS

Meitä hymyilytti kun muistelimme ensimmäistä kurssiamme. Ne hieman jäykkäniskaiset, hermoilevat, tiukasti juoksutusraippaa toisessa ja kapsonia toisessa kädessä puristavat hevosihmiset jotka seisoivat maneesin reunalla miettien mitä on tulossa. Silloiset itsemme. Mitä me osasimme odottaa?  Emme ainakaan sitä mitä saimme oppia.

Asioiden muuttaminen. Jos haluat muuttaa hevosta, muuta itseäsi.

Itseluottamus. Uskallus tehdä valintoja, kokea ne ja valita uudestaan.

Kuunteleminen. Ei voi kuunnella hevosta jos ei kuuntele itseään.

Asenne. Millä asenteella ratsastat ja käsittelet hevosta?

Kärsimättömyys. Kärsimättömyys on edistymisen suurin este.

Yksinkertaisuus. Älä väheksy yksinkertaisia asioita vaan tee ne mahdollisimman hyvin.

 

Maastakäsittelyä, liinatyöskentelyä, ratsastusta yksin ja pareittain. Sen huomaamista miten ihmisten ja hevosten energia muuttui. Rentoa, iloista, kannustavaa ja hyväksyvää.

Suunnatessamme kotia kohti mielessä pyöri yksi ajatus: Jos tämä on mahdollista täällä, osaanko tehdä tämän myös itsekseni?

 

OPETTAJAN TEHTÄVÄ ON OPETTAA OPPILAS AJATTELEMAAN

 Toiselle kurssille oli helpompaa tulla koska tunsimme jo toisemme. Ja jotenkin sitä jälleen kerran luuli tietävänsä mitä on tulossa. Ja oli hienoa olla jälleen kerran väärässä. Taika toistui. Lähestymiskulma oli taas hieman uudenlainen.

Tasapaino. Minkälainen on oma henkinen ja fyysinen tasapaino? Tunnistanko tasapainon?

Keskittyminen. Kuinka haetaan keskittyminen rentouden kautta?

Nöyryys. Uskallanko muuttua?

Menimme taas hieman syvemmälle. Ystävällisyyden, rehellisyyden ja luottamuksen ilmapiirissä sekä ihmiset että hevoset riittävät juuri sellaisenaan kuin ovat. Viikonloppu tuntui yhdeltä pitkältä päivältä. Täydelliseltä päivältä.

 

TUNNISTAMINEN TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ TIEDÄT JOTAIN JÄLLEEN

 Kolmas kurssi. Hevosen anatomiaa, käytännössä ja teoriassa. Luuletko tietäväsi vai tiedätkö varmasti? Ymmärrys anatomiasta ja lihastoiminnasta lisääntyi. Tutkimme, luimme, kysyimme ja saimme vastauksia. Itseltämme ja toisiltamme. Huomasimme oppineemme paljon. Nauroimme, söimme ja joimme. Tunsimme olevamme onnekkaita.

 

TIETÄMINEN ON SITÄ, ETTÄ ON VARMA

 Neljäs kurssi. Etenimme kohti pienempiä yksityiskohtia. Tutkimme sitä kuinka hienovaraisilla pienillä pyynnöillä pyydät hevoselta läsnäoloa. Kuinka olet itse läsnä.

Asiat ja palaset loksahtelivat kohdalleen. Yksinkertaisuus, kauneus, voima ja herkkyys. Kaikki paikallaan. Taisimme lakata kyselemästä. Vain olimme.

Mikä on siis ollut näiden intensiivikurssien merkitys meille, elämällemme ja hevoselämällemme? Kuinka sanoittaa tunteita? Kuinka kertoa ilosta? Kuinka kuvailla syvää yhteenkuuluvuutta?

Vanha buddhalainen sanonta kuuluu:

Sormi joka osoittaa kuuta ei ole kuu.

Sinun tarvitsee kokea se itse.

 Ystävyydellä, aina.

 

Annu, Veera ja Satu

 


 

Intensiivikurssit 2014 ja 2015 Kangasala

 

Olemme olleet hevoseni kanssa Soilen intensiivikurssilla kesinä 2014 ja 2015. Ensimmäiseen intensiivikurssiin saimme etukäteislukemista ja valmistautumisohjeet välineiden suhteen – matka alkoi siis jo kotona. En kuitenkaan osannut odottaa mitä tuleman piti, vaikka olen käynyt monilla eri ratsastusleireillä ja valmennuksissa aikaisemmin vuosien varrella – tai ehkä juuri siksi.


Ensimmäinen intensiivikurssi raotti mielenkiintoani oman tietoisuuteni tutkiskeluun ja maastakäsittelyn vaikutukseen hevosessani. Eri tietoisuuden tasot, itsensä linjaaminen, impulssin laskeminen ja nostaminen - kaikki olivat uutta minulle. Olin tietämätön näistä asioista entuudestaan. Juoksuttaminen oli ennen tätä minulle vain hevosen liikutusmuoto ympyrällä niinä päivinä, kun en ratsastanut. Olin innoissani ymmärtäessäni, että voin ’ratsastaa’ hevosta maasta käsin, koska hevoseni oli sairastellut ja työskentely ilman painoa oli sille sopivampaa. Kiireinen hevoseni rentoutui ja pystyimme keskittymään syvästi – jopa viimeisen päivän ukkonen, salamointi ja kesäsade ei häirinnyt työtämme ja mieltämme.

Kurssin aikana näimme taitavaa ja kaunista maastatyöskentelyä videoilta, jotka konkretisoivat minulle tavoitteeni kauniiseen maastakäsittelyyn - kuin tanssiin hevosen kanssa.  Oman itsensä kokeminen ilmeni hyvin, kun vaihdoimme maastakäsittelyssä hevosia - kuinka oma asenteeni, asentoni ja energiani vaikuttivat eri hevosiin hieman eri tavoin - se auttoi minua ymmärtämään paremmin myös omaa hevostani. Toisten kurssilaisten tekemisen näkeminen oli hyödyllistä - ja oikea-aikaisen palautteen saaminen heiltä omassa tekemisessä. Kurssin jälkeen hevoseni oli tasapainoinen ja miellyttävä ratsastaa - ja minulle oli syntynyt orastava kiinnostus tietoisuuteen ja itseni kehittämiseen.

Toisella kurssilla opin lisää maastakäsittelystä - suhteestani hevoseeni ja itsestäni. Hevonen kun peilaa suoraan minun energiaa. Pelkkä yhdessä kävely tuotti aluksi naurun aihetta ryhmässämme - minä kun marssin topakasti hevosen kanssa ja ihmettelin miksei hevonen rauhoitu ja rentoudu:) Monessa kohdassa huomasin, että yritin tehdä hevosen puolesta asioita. Irtipäästäminen ja tutkiskelu oli vapauttavaa.

Yksi hauska ja hyödyllinen harjoitus oli hevosen luuston opetteleminen - aika outoa itse asiassa, etten ollut aikaisemmin tutkinut hevosen luustoa, vaikka olen omistanut hevoseni jo useita vuosia. Olin yllättynyt kuinka hevosen hienovarainen pään asennon muutos voi vaikuttaa esimerkiksi sen ristiselkään. Hevoseni sai kuin sähköiskuja ja rentoutui silminnähden jännitysten lauetessa. Aloin ymmärtää nikamien merkityksen ja saatoin tunnistaa ne hevosessani. On kuin olisimme muotoilleet hevosia vaihtaessamme niiden painopisteitä vain päätä hieman liikuttamalla.

Kurssilla harjoittelimme myös mm. maadoittamista, joka on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeä harjoitus. Hyvän asenteen luomisen ja maadoittamisen jälkeen ratsastaminen tuntui tahdikkaalta ja samanaikaiselta hevoseni kanssa.

Intensiivikurssit olivat todellakin intensiivisiä - olin täydellisen väsynyt kurssien jälkeen ja moni oppimani asia pulpahtelee vielä näin jälkeenpäin talvipäivinäkin mieleeni. Ja kursseilla oli aivan ihania ihmisiä - sellaisia, joita toivoisi tapaavansa tässä elämässä!

 

Anne